Tätä toivon
Toivo on salainen voima ihmisessä. Se on mahdollisuus selvitä eteenpäin.
Yksinäinen on syntynyt toivosta. Olen kokenut paljon vaikeitakin asioita, enkä aina ymmärrä itsekään mistä toivoni kumpuaa –ehkä uteliaisuudesta elämään – mutta sen tiedän, että toivo on ainoa mahdollisuus selvitä.
Toivo on pilkahdus tulevaisuuden mahdollisuuksista vaikeassa tilanteessa. Se on syy, miksi me elämme, kokoonnumme yhteen ja jaamme kokemuksiamme.
Toivo on jokaisen tehtävä.
Toivon, että Yksinäisen luettuasi ymmärrät, miten pienin teoin voimme jokainen vaikuttaa yksinäisyyden helpottamiseen: kuinka omalla toiminnallamme, huolimatta siitä olemmeko kokeneet yksinäisyyttä vai emme, voimme olla mukana yhteisöllisemmän kulttuurin, turvallisen vuorovaikutuskulttuurin ja myötätuntoisen yhteiskunnan rakentamisessa.
Toivon, että kirjani tavoittaa kaikki, jotka ihmettelevät yksinäisyyttä. Yksinäinen on tarkoitettu heille, jotka ovat itse kokeneet yksinäisyyttä ja heille, jotka yrittävät ymmärtää sitä ympärillään. Toivon, että kirjani saa sinut liikkeelle, sillä vain liikkeessä kohti yhteyttä voimme yhdessä synnyttä jälkiä ja tuloksia.
Yksinkertaisesti toivon, että Yksinäinen voi luoda lukijalleen toivoa.
Toivon kipinöitä täytyy olla tarjolla kaikkialla.
Auta sinäkin luomaan toivoa, ja hanki oma Yksinäinen-kirjasi nyt: jokaisesta myydystä kirjasta
lahjoitetaan euro yksinäisyystyöhön!
Asettelen uuden asuntoni seinälle taulun. Olen saanut sen kastelahjakseni ja kantanut sitä mukanani kaikkialla, mutta vasta tuolla hetkellä ymmärrän, mitä sen runo tarkoittaa. Nimetön lintu, sen sielu kuin avaruus, etsimässä minuuttaan äärettömyyden polulla kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. Sitä on elämä: toistuvia matkoja itseen, joissa kullakin kerralla jotain hahmottuu tarkemmin.