Ratkaisut yksinäisyyteen
Mistä ihminen saa voiman, kun on tosi kyseessä ja heikoin hetki? Mistä löytyvät ne eteenpäin vetävät enkelit, jotka auttaisivat kulkemaan toiveikkaasti tulevaan ja kaivamaan uskon esiin uudestaan?
Self help-oppaiden aikakaudella olemme tottuneet, että tunteiden käsittelemiseen, selviytymiseen tai itsensä voittamiseen pitäisi olla tarjolla helppoja, muutaman askeleen malleja.
Yksinäisyys on kuitenkin henkilökohtainen kokemus ja siksi sen ratkaisutkin ovat yksilöllisiä. Yksinäinen onkin kutsu jokaisen omalle tielle kohti yhteyden mieltä: parempaa yhteyttä itseen ja sitten muihin. Kirja auttaa suuntaamaan huomion niihin asioihin, jotka estävät kaivatun yhteyden muodostumisen.
Ainoa keino käsittää yksinäisyys on pysähtyä, kohdata itsensä ja tarinansa sekä tunnistaa ja tunnustaa tunteensa itselleen.
Yksinäisyyttä ei voi ymmärtää tai siihen löytää ratkaisuja, ellei siitä puhuta ääneen sekä kokemusta siitä sanoiteta itselle ja toisille. Kaikken tärkein ratkaisu yksinäisyyteen onkin sana ja puhe, ja tätä käsittelee Yksinäisen toinen osa, Kuulu.
Ajatus yksinäisyydestä ääneen puhumisesta on yhtä aikaa pelottava ja vapauttava. Avaimet ovat meillä kaikilla käsissämme, ja kuka tahansa voi sanoa jollekin toiselle:
hei, olen yksinäinen.
Yksinäisyyteen liittyy kuitenkin paljon häpeää ja se on iso tabu. Siksi monelle on mahdotonta kertoa kokemuksestaan. Yksinäisyydestä uskaltaa puhua ääneen vasta, kun kokee voivansa nousta esiin sallivassa ilmapiirissä. Tämä tarkoittaa, että aivan aluksi on yksinäisyydestä puhumiseen annettava lupa.
Yksinäisyyttä kokevan itsensä täytyy uskaltaa sallia itsensä kaivata sekä etsiä yksinäisyyden juuria ja tarpeitaan – tähän pureutuu kirjan ensimmäinen osa, Kaipaa.
Parhainta apua yksinäisyyteen on se, että jaamme rohkeasti kokemuksiamme. Yksinäisyyteen liittyvien ajatusten ja tunteiden tulisi tunnustaa olevan ihan normaaleja – sellaisia, joita jokainen meistä joskus
elämässään kokee."
Toiminnasta puhuu kirjan kolmas osa, Kosketa. Yksinäisyyden ratkaiseminen vaatii aktiivisia tekoja kaikilta. Jotta yksinäisyyttä voidaan vähentää, on osattava tehdä tekoja kohti yhteyttä: kurottaa toisiimme, kiinnostua toisistamme ja kohdata toisiamme.
Yksinäisyyden mahdollisuus on yhteys. Kirjan neljännessä osassa Katso tarkastellaan konkreettisesti miten ja millaisin työkaluin rakennamme parempaa yhteyttä itseen ja sitä kautta muihin.
Oletpa sitten itse yksinäisyyttä kokeva tai yrität ymmärtää sitä ympärilläsi, Yksinäinen auttaa sinua kulkemaan kohti yhteyden polkua. Se tarjoaa oivalluksia ja konkreettisia työkaluja niin tilapäisten tai elämäntilanteeseen liittyvien yksinäisyyden kokemusten käsittelyyn kuin pidempiaikaisemman ja syvemmän yksinäisyyden ratkaisemiseen – yksinäisen mielen esteiden murtamiseen ja yhteyden mielen toimintaan vapauttamiseen.
Ympärilläni on menoa ja paljon ihmisiä, mutta päivän päätteeksi painaessani kotioven kiinni perässäni häviän maailmasta. Yhtä aikaa mikään firmassa ei toimi ilman minua ja samalla kukaan ei todella tarvitse. Juhlimisen lisäksi puran tyhjyyteni shoppailuun. Mitä koreampi kuori on, sitä vakuuttavammalta vaikuttaa, ajattelen. Menestyjät piireissäni näyttävät upeilta. En ole mielestäni mitään heidän rinnallaan.
SAMPPANJAPISSIKSEN tarina on kertomus menestyjän yksinäisyydestä. Se avaa matkan minuun ja siihen, millaisia oletuksia itsestään ihminen rakentaa; miten kiire ja kaikenlainen tavoittelu voikin tehdä ihmisen yksinäiseksi.