Myötätuntoinen yhteiskunta

"Kuljen keppeihini tukeutuen ja katson hymyillen kaikkia vastaantulevia silmiin, mutta vain harva uskaltaa katsoa minuun takaisin. Heiltä, jotka minut huomioivat, saan osakseni aina säälivän katseen. Yksin asunnossaan vankina oleva ihminen kaipaa aitoa kohtaamista; että olisi toisten silmissä ihan vain normaali."

Jos ei itse ole ikinä kokenut yksinäisyyttä, ajattelee usein helposti, että ei asia kosketa sitten minua lainkaan. Meillä on kuitenkin yhteinen vastuu yksinäisyydestä.
 

Oletpa kokenut yksinäisyyttä tai seuraat sitä ympärilläsi Yksinäinen haastaa sinua pysähtymään tarkastelemaan omaa käyttäytymistäsi ja kannustaa toimintaan kohti yhteyttä.

"Oma voima ja toisten tuki kulkevat käsi kädessä,

ja ratkaisujen löytäminen yksinäisyyteen koskee

meitä ihan kaikkia. Tärkeintä ovat teot, joilla myötätunto tulee näkyväksi."

Olennainen avain yksinäisyyden helpottamiseen on myötätunto – avoin vuorovaikutus sekä kyky asettua toisen asemaan, mikä tuottaa kaikille osapuolille merkityksen kokemusta. Myötätuntoinen yhteiskunta toimii yhteyden mielestä käsin, ja sen vastapuolella on välinpitämätön yhteiskunta

Myötätuntoisessa yhteiskunnassa ei tehdä erottelua siihen, kuka on yksinäinen ja kuka ei. Näin myös yksinäisyyden helpottaminen on yhteinen vastuu. Arjen myötätunto on jokaisen ihmisen päivittäinen valinta. Muutos yhteiskunnassa tapahtuu sen yksilöitten toiminnassa.

Kaikkien on mahdollista kannatella yksinäistä.

Yksinäisellä ei usein ole ketään, jonka puoleen kääntyä. Toivon kipinöitä täytyykin olla tarjolla kaikkialla. Ne ovat hyviä tekoja. Kun suuntaa arjessa aktiivisesti katseen ulos itsestä ja huomion kohti muita, luo parempaa yhteyttä toisiin. 

Yksinäisen luettuasi ymmärrät, miten pienin teoin voimme jokainen vaikuttaa yhteisöllisemmän kulttuurin, turvallisen vuorovaikutuksen ja myötätuntoisen yhteiskunnan rakentamisessa.

En tiedä, miten selviydyn tästä yksin; olen liikuntakyvytön ja vankina seinieni sisällä. Yksin on pärjättävä – niin olen itselleni aina sanonut, ja sitä koko maailma ympärilläni julistaa. Suomalainen sisu on suurin saavutus ja yksilöllisyyden kulttuuri kovinta kunniaa, mutta minun mielessäni tuo mantra alkaa muuttua melkoiseksi pärjäämisen perkeleeksi. Yksinäisyys on vaikein vamma.

 

SIIPIRIKKO on kertomus matkasta yksilöllisyyteen; siihen, kun fyysinen loukkaantuminen sysää mentaaliselle matkalle. Se murtaa yksin pärjäämisen pakkoa ja haastaa pohtimaan avun vastaanottamista myötätunnon näkökulmasta: vain itselleen arvokas osaa pyytää apua. 

© Maija Ilmoniemi 2020